?

Log in

 
 
08 toukokuu 2006 @ 08:16
levyarvio  
ajattelin, että olisi kerrankin meillä jotain ennen rumbaa. kyse on siis ultranoirin suffer no fiction -albumista. omasta journalistani voitte lukea pienestä yhteensattumastani bändin kitaristin kanssa.

joy division death disco.
tätä mustiin pukeutuneet, hiuksiaan tupeeraavat ihmiset tanssivat, ihmiset, joista ei erota, ovatko he tyttöjä vai poikia.

onhan tämä häiritsevää musiikkia. kuolettavan tyylikästä ja röyhkeää, ja häiritsevää.
laulajan ääni on kolho, niin kuin ääntämyskin. laulaja on hyvin laiha ja kalpea poika. (nam.)

"i miss my virginity
somebody could pay for it"

"love, love, love, love,
suicide, suicide"

"january, february, march
december is such a graveyard
january -passion and rage
chances and rights
confident looks
confident handshakes"

tähän voi upota. tätä voi kuunnella iltaisin istuessaan yksin sohvan nurkassa puristaen tyynyä ja toivoen, ettei olisi yksin. (miksi minä olenkin ostanut tällaisia levyjä viime aikoina?)

tätä voi myös tanssia.

synkkää ja rujonkaunista.
tähdet?
objektiivisesti kolme, subjektiivisesti neljä.
 
 
Current Location: koti
Mieliala: calmjees
Musiikki: UltraNoir
 
 
 
alfabetik on 7. toukokuuta 2006 12:46 (UTC)
Ultranoiriin ihastuneet ihmiset ympäröivät minut! Kai se täytyy sitten uskoa... Tein tosin päätöksen: en aio ostaa koko kesänä yhtään levyä -- pitää toivoa että kirjasto hankkisi Ultranoiriakin. Haluan kuulla.